Pipareita ja pikkuliina

Pitihän se pieni annos pipareita leipoa tässäkin osoitteessa. Osa menee pukinkonttiin kissan hoitotädille. Purkin koristeeksi virkkasin pikkuliinan, johon ei erityistä mallia ollut. Tuossa kuva virkkuuksesta erikseen, jos joku on kiinnostunut mallista. Lankana Dropsin Muskat. Kolmosen koukulla virkkailin.

Ja sitten se tärkein eli pipariohje. Tämä ohje on taas sarjaa ”pyörinyt pitkään näissä piireissä” ja kirjoitettu ruutupaperille. Piparit on nimetty reseptin antajan mukaan. Tässä alkuperäinen iso annos, josta tulee parisataa piparia riippuen tietysti niiden paksuudesta ja muotin koosta.

Annikin piparkakut

4,5 dl sokeria

3 munaa

500 g sulaa voita

2 dl siirappia

5 tl kaardemummaa (osan voi halutessaan korvata neilikalla, inkiväärillä ja kanelilla)

3 dl perunajauhoja

3 tl soodaa

n. 12 dl vehnäjauhoja.

Munat ja sokeri vatkataan. Lisätään jäähtynyt voisula, mausteet ja siirappi. Lopuksi sekaan keskenään sekoitetut jauhot ja sooda. Annetaan taikinan jähmettyä kaulintakelpoiseksi jääkaapissa tai muussa viileässä paikassa (ei siis tarvitse seisottaa yön yli, mutta ei sekään haittaa).

Leivotaan pipareiksi ja paistetaan. Lämpötila ja paistoaika uunin mukaan. Itsellä oli 200 ja olisiko ollut n. 7 min paistoaika. Tulee tosi mureita pipareita. Itse tykkään käyttää kaikkia piparkakkumausteita suhteessa 3 tl kaardemummaa ja loput kaneli-inkivääri-neilikkasekoitusta.

Advertisements


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s